Der Hexentanzstein

Lammaskukkulan ja moottoritien takaa löytyy loputon valikoima ulkoilureittejä, joista vasta muutamaan olemme ehtineet tutustumaan. Tällä puolella nousut ovat maltillisempia, tai ainakin tasaisemmin tappavia. Kelit ovat viilenneet niin, että Koirakin jaksaa paremmin, eikä tarvitse enää kantaa repullista vettä mukana. 

Kunnon ruska on joko edelleen matkalla tänne, tai pelkkää haavetta.. Sumuisia päiviä riittää, joskus niistä aukeaa upeita, aurinkoisia syyspäiviä, toisinaan ne vaan harmaantuvat, mutta jollain tapaa ne ovat myös lohdullisia, ja hiljaisia - kaiken kuulee kilometrien päästä. Kuten viikonloppuisin kiihtyvän ammuskelun. Reittiimme tuli heti toisen mutkan jälkeen muutos, kun Miehen ennalta tutkima reitti katkaistiin käynnissä olevan jahdin vuoksi koko päiväksi.

Tuolla kukkulan päällä odottaa yllätys, sanoi Mies.

Sinne siis! Mutta seis, mitä tuo pauke on..?

Jahas, olemme siis keskellä peuranmetsästystä. Perässä seurasi haukku, pieni mäyräkoira turvaliivin kera, aika hellyyttävä näky - eihän se pysy kannoilla kuin jäljen avulla.. Metsästyskausi alkaa olla kiihkeimmillään. Aluksi tämä harrastus vähän epäilytti, mutta peuroja, kauriita ja villisikoja on niin paljon, että kantaa on jollain pidettävä kurissa.

Metsästys on suosittu harrastus, mutta kuka vaan ei pääse ammuskelemaan - pitää omistaa maata, jonne voi päästää muitakin jahdille. Ampua saa vain valoisaan aikaan, ja laukaista saa vasta kun on tunnistanut kohteen. Metsästyskoirista on tarkat määreet, liian suuret haukut ei täällä pääse mukaan, koska peurat ja kauriit ovat niin pienikokoisia. Kaikista jahdeista on aina ilmoitus kävelyreiteillä, ja isommilla kärrypoluilla oikein tiesulut. En ota kantaa siihen, onko metsästys oikein vai väärin; täällä lajiin törmää vain useammin, maalla kun asustellaan. Vilskettä metsissä ja pelloilla on kyllä niin paljon, ettei tässä todennäköisesti ketään olla sukupuuttoon kaatamassa.

Pähkinälehdon kautta uuteen nousuun

Kukkulan päällä on katajaisia lammaslaitumia, ja kauempaa kuuluikin kellojen kalkatusta, kun roikkuvakorvaiset märehtijät tallustelivat juuri siirretyllä tuoreella laitumellaan. Laidunten paikat vaihtuvat vähintään kahden viikon välein, joten koskaan ei tiedä, missä lammas- ja vuohilaumat tällä kertaa liikkuvat.

Valokuvaajan unelma istui siinä keskellä yhtä laidunta - rauhallinen lauma sellaisia kreikkalaistyyppisiä lambeja, keskellä laumaa istuu ylpeä omistaja, Lammaspaimen, ja paimenkoira makoilee miehen jaloissa. Kaikki sulassa sovussa, ja setä rapsutteli komeimman pukin kylkiä, niin että kello vain kilisi. Kuin olisi katsellut Lammaskuiskaajaa työssään, en tohtinut keskeyttää toisten taukohetkeä räpsimällä kuvia (olisi pitänyt, se oli niin veikeä ja hieno hetki!).

Lampaksia siellä täällä, taas erinäköisiä! 

Reittimme määränpää oli suuri basalttilohkare, joka oli jäänyt puolikkaaksi lohjenneena nököttämään kukkulan huipulle. Näky oli kerrassaan odottamaton ja upea!

Lohkare on varmaan toistakymmentä metriä korkea, ja komeasti sahalaidalle lohjennut

Luonto tietysti yrittää tehdä tehtävänsä piilottaakseen tämän aarteen..

Paikassa on ehdottomasti jotain maagista..

Koppe - kylänväen pelkäämä noitien tanssipaikka - keskiajalla!

Matkamme jatkui polkuja pitkin kahisten, syysmetsissä on jotain yhtä viehättävää kuin keväisissä metsissä, väritys on vaan vaihtunut kellertävään, siitä alkukesän huikean kirkkaasta vihreästä. Sama - tai itseasiassa juurikin uusiutunut - lehtimassa peittää maata, ja sateiden myötä uusi sienisatokin näyttää taas nousevan. Vielä kun tietäisi, mitä sieniä voi kerätä..

Kahisijan unelma! 

Tällä reitillä oli paljon lintujensuojelualueita, joten Koiruus pysyi pitkässä liinassa suurimman osan matkaa. Pelloilla ja niityillä näkee kauas - ja periaatteessa metsissäkin, sen verran harvaa tämä puusto on -  mutta itse on tarkkailtava metsien reunoja ja rinteitä silmä kovana, koska peuroja on niin paljon. Joka retkellä tapaamme ainakin kolmesta viiteen mauricea*. Onneksi ne seisovat aina alkuun tiukasti paikallaan, ja meidän paimenkoiramme on niin "sokea", ettei touhuiltaan yleensä huomaa kauempana seisoskelevia eläimiä, ennen kuin haju kantautuu kuonoon.. Koiran käytöksestä yleensä myös huomaa, josko lähimailla on juuri joku liikuskellut.

Tällä retkellä olin itse hieman hermostuneempi, kun tiesin toisella kukkulalla olevan jahdin käynnissä, ja arvasimme kaikkien eläinten siirtyneen ammuskelua pakoon kauemmas. Muutamia pakolaisia näimmekin. Mutta jostain syystä pyysin yhtäkkiä Miestä ottamaan Koiran kiinni tuon ylläolevan kuvan mutkan jälkeen, vaikka vogelschutzgebiet oli juuri jäänyt taaksemme. Kaurisko siellä oli vai mikä.. ei, liian pullea.. VILLISIKA!!! Karju, kippurat torahampaat loistivat muutamankymmenen metrin päästä!!

Onneksi karju päätti kipittää meitä karkuun, ja painui karkuun pusikko rytisten. Koira ei ehtinyt nähdä sitä, mutta loppumatka mentiin kuono tiukasti maassa, ja possun lepuuttelupaikka taisi löytyä vähän matkan päästä. Saatoimme herättää tämän herran päivähorroksestaan, koska villisiat piileskelevät päiväsaikaan aika tehokkaasti. Karjut yleensä elelevät yksin, mutta kuten aiemmissa postauksissa on tullut mainittua, kiima-aika lähestyy, ja silloin ei parane osua väärään paikkaan.. Vaikka tapaus olikin aika karun näköinen, mieluummin uros kuin pieniä vartioiva emakko.. No, eiköhän hänetkin vielä jollain retkellä tavata! 

Takaisin avoimille alueille!

Paluumatkalla ammuskelukin oli tauonnut, ja metsästysseurue valui ruokailemaan autoilleen. Koirat näyttivät väsyneiltä, mutta saalista emme huomanneet, taisi olla mauriceilla vain jaloittelupäivä tällä kertaa.

(*Mikä on maurice? Katso kuvatekstit täältä.)